Kultakeskus Oy ja Hämeenlinnan kaupunki pääkumppaneiksi

Kultakeskus Oy ja Hämeenlinnan kaupunki ovat liittyneet Hämeenlinnassa heinäkuun 12. - 17. päivänä järjestettävä Fin5-suunnistusviikon pääyhteistyökumppaneiden joukkoon.

Fin5-viikolla on viisi pääyhteistyökumppania, joista Veikkaus ja Pohjola ovat mukana Suunnistusliiton kanssa solmimilla useampivuotisilla kumppanuussopimuksilla. Vuoden 2009 kattavan sopimuksen ovat solmineet Kauppakeskus Tuulonen, Kultakeskus ja Hämeenlinnan kaupunki.

Vuoden 2009 Fin5-suunnistusviikon markkinointipäällikkö Antti Mikkola on erittäin tyytyväinen, että Fin5-viikko sai talouden taantumasta huolimatta solmittua sopimukset pääyhteistyökumppanuuksista.

- Vuosi sitten keskustelimme kumppanuuksista myönteisessä hengessä useiden yritysten kanssa, mutta viime syksyn ja talven aikana puheet laimenivat ja sopimussummat pienenivät, Mikkola kuvailee neuvotteluja.

Mikkola pitää myönteisenä seikkana sitä, että kolme vuosisopimusta syntyi paikallisten toimijoiden kanssa.

- Yhteistyö saa jatkuvuutta muissa toiminnoissa, kun viikon järjestäjät ja kumppanit ovat paikallisia.

Hämeenlinnassa toimiva Kultakeskus Oy on Suomen suurin jalometallialan yritys. Viime vuonna 90 vuotta täyttänyt yritys valmistaa hopeatuotteita ja koruja sekä tuo maahan nimekkäitä kellomerkkejä.

- Kultakeskus toimittaa Fin5-viikon viikkokilpailun palkinnot. Teimme Kultakeskuksen kanssa sopimuksen, joka takaa, että päätöspäivän palkintopöytä on näyttävä ja arvokas, Antti Mikkola kertoo.

Hämeenlinnan kaupungin kanssa tehty sopimus tuo kaupungin esille merkittävien kansainvälisten tapahtumien isäntäkaupunkina.

- Matkailun on metalliteollisuuden jälkeen Hämeen maakunnan toiseksi suurin työllistäjä. Hämeenlinnan kaupunki haluaa Fin5-viikon näkyvyydellään vahvistaa matkailun asemaa entisestään.

Anttin Mikkolan mukaan kumppanuuksia on edelleen tarjolla Fin5-viikolla.

- Olemme ryhmitelleet kumppanit sopimusten arvon mukaan pääyhteistyökumppaneihin, kumppaneihin, tukijoihin ja palvelun tuottajiin. Varsinkin tukijoiden ryhmässä on tilaa yrityksille ja yhteisöille, jotka haluavat markkinoida tai myydä tuotteitaan yhteistyössä Fin5-viikon kanssa.

Mikkola muistuttaa, että Fin5-viikon järjestäjät ymmärtävät kumppanuuden vuorovaikutuksen, eikä pelkkänä varojen hankintakanavana.

- Me järjestämme laadukkaan kilpailutapahtuman. Kumppanimme huolehtivat oheistoiminnoista, vuoden 2009 Fin5-suunnistusviikon markkinointipäällikkö Antti Mikkola sanoo.

17.05.2009 klo 12:04
Tuulonen  Hämeenlinna  Kultakeskus Pohjola Veikkaus