
Rallia rasteilla
Kilpailukeskuksen laitamilla on ryömitty, väistelty hämähäkinseittiä ja tasapainoiltu. Perheen pienimmille tarkoitetussa Rastirallissa on riittänyt vipinää ja vilskettä, kun lähes 200 suunnistajanalkua on käynyt rallaamassa.
Vaikka pääosa rastirallin henkilökunnasta onkin järjestävien seurojen junioreita, on mukana myös muutamia aikuisia. Nettitoimituksen haastatteleman Saara Oripellon mukaan kaikki on sujunut erittäin hyvin ja rallialueelta on poistuttu naamat virneessä ja ehkä vähän jäätelössäkin.
Rastirallin oma maskottipingviini on kierrellyt kisa-alueella houkuttelemassa lapsia Rastiralliin. Juoksipa pingviini jopa loppusuoran ja kuulutuskin noteerasi suorituksen.
Viimeisenä päivänä luvassa on aarrejahti oikealla aarrekartalla. Koska kartta on hieman mystisen näköinen, saadaan rasteilta vinkit seuraaville rasteille.
Rastirallin väki toivottaa kaikki tervetulleiksi aarrejahtiin viimeisenä kisapäivänä!




