
Päivän kasvo: TV:stä tuttu Ville Klinga
(Hämeenlinna, Ranko, 16.7. kello 18.59)
Torstain "päivän kasvoksi" valitsimme
tunnetun urheilu- ja mediapersoonan Ville Klingan. Villehän on tunnettu
muun muassa Urheiluruudusta ja lukuisista urheilutapahtumien
juontotehtävistä. Mutta sitä ei moni varmaankaan tiedä, että Villehän
on myös suunnistusmiehiä. Klingan nimi kun ollut enemmän tunnettu
hiihtourheilusta.
Fin5-rastiviikolla Ville on juossut H40B sarjassa Lahden Suunnistajat-37:n väreissä. Tänään tuli toistaiseksi viikon paras juoksu, sillä Ville oli päivän kisassa toinen, voittaja Harri Veijolaan nähden tappiota kertyi 1.15 minuuttia. Yhteisajoissa Ville löytyy mukavalta neljänneltä sijalta.
Tällä kertaa Ville oli uudessa roolissa ja pääsi itse haastateltavan rooliin. Urheilumediaa pitkään seuranneena Ville antoi pienestä kiireestään huolimatta haastattelun hymyssä suin. Rastiviikon leppoisa tunnelma kun laitaa suun väkisinkin hymyasentoon.
Miten olet löytänyt tiesi suunnistuksen pariin? Nyt vasta ihan hiljattain, vai oletko harrastanut lajia jo pitempäänkin?
- Juniorina olen suunnistanut aktiivisestikin aina 18-sarjaan saakka, sitten muut urheilulajit veivät mennessään. Saavutin jopa muutaman SM-mitalin viesteissä Lahden Suunnistajat-37:n paidassa sekä kesä- että hiihtosuunnistuksessa. Nyt olen löytänyt taas lajin pariin uudestaan takaisin.
Monet urheilutapahtumat nähneenä ja kokeneena, miten sinä näet tämän Fin5-rastiviikon tapahtumana?
- Nämä isot suunnistustapahtumathan, kuten tämä Fin5, Kainuun Rastiviikko ja Jukolan viesti ovat aivan loistavia. Näissä vallitsee aivan ainutlaatuinen tunnelma, mitä ei löydy oikein mistään muusta urheilulajista. Vähän suunnistushan on sään armoilla. Näin upeana kesäpäivänä on tosi mukavaa olla täällä kisapaikalla, mutta esimerkiksi maanantain vesisateessa kauhean pitkäksi aikaa kilpailukeskukseen ei viitsinyt jäädä. Itse suoritukseenhan sää ei sinällään vaikuta.
Mitä mieltä sinä olet suunnistuksen näkyvyydestä ja seurattavuudesta?
- Sprinttisuunnistukset ovat varsin hauskoja tapahtumia ja niiden avulla tuodaan lajia hyvin esille nimenomaan ei-suunnistajia ajatellen. Suunnistushan on varmaan urheilulajeista parhaiten hyödyntänyt nykytekniikan antamia mahdollisuuksia. On GPS-seurantaa, online-tuloksia ja -kuulutusta, reittihärveliä ja niin edelleen. Esimerkiksi tänä vuonna en itse osallistunut Jukolan viestiin lainkaan, vaan seurasin sitä kotona. Nämä tekniikan antamat mahdollisuudet tekivät seuraamisesta tosi mielenkiintoisen ja jännittävän. Kilpailua voi todellakin seurata aivan reaaliajassa.
Loppuun on vielä kysyttävä, että kuinka se oma suunnistuksesi on sujunut rastiviikolla?
-
Kuntoon nähden on mennyt tosi hyvin. Suunnistuksessa ei ole juurikaan
ollut ongelmia. Oma kunto vaan on sen verran heikko tällä hetkellä.
B-sarjan radathan eivät ole niin kauhean vaikeat. Maastot ovat olleet
ihan mukavat ja supikot ovat olleet mielenkiintoisia.
Nettitoimitus
kiittää Villeä ja toivottaa onnea viimeisen päivän kilpailuun. Villen
positiivista persoonaa on ollut mukava seurata TV-ruudusta.




