
Tiistain "päivän kasvo" Katri Lindeqvist, Paimion Rasti
Tänään tiistaina "päivän kasvon" valinta osui juuri dopingtestistä vapautuneeseen Paimion Rastin Katri Lindeqvistiin. Katrihan on entisiä hämeenlinnalaisia ja edustanut aikanaan myös "Hissiä" eli Hämeenlinnan Suunnistajia nuorten sarjoissa 90-luvun alkupuolella.
Millainen oli päivän kilpailu mielestäsi?
- Kilpailu ja maasto olivat tosi hienot. Tämä on varmasti yksi Suomen hienoimmista ja upeimmista sprinttimaastoista. En oikein enää muistanutkaan, kuinka hyvät puitteet linna ja Kaupunginpuisto tarjoavat sprinttisuunistukselle. Ratamestarille myös kiitokset siitä, että hän oli varsin hyvin hyödyntänyt maaston antamat mahdollisuudet. Rata oli varmasti yksi parhaista Suomessa juoksemistani sprinttiradoista.
Entä kuinka oma suunnistuksesi sujui? Sinähän olit päivän kolmas.
- Alku meni ihan hyvin, mutta lopussa tuli ehkä vääriä reitinvalintoja linnan läheisyydessä, muun muassa 10-11 välin kiersin väärin rannan kautta 14. rastillekin tuli huono valinta. Lopussa olin jo myös aivan puhki. Sen myös huomasi, että ei oikein jaksanut puristaa kunnolla, kun en ole vielä tehnyt kovia vetotreenejä kovalla alustalla.
Sinähän olet edustanut myös Hissiä junnusarjoissa, milloin asuitkaan Hämeenlinnassa? Entä oliko entisenä hämeenlinnalaisena siitä hyötyä päivän kilpailussa?
- Joo, asuin siis Hämeenlinnassa vuosina 1991-2000. Mitään varsinaista hyötyä siitä ei päivän kisaan kyllä ollut. Kaupunginpuistoa en tunne juuri lainkaan, koska asuin kaupungin toisella laidalla ja päivittäiset lenkit suuntautuivat muihin maisemiin. Toki tunnen linnan aluetta jonkin verran ja osasin hahmottaa, että miten alueet sijoittuvat toisiinsa nähden. Mutta ei siitä kyllä reitinvalintoihin mitään hyötyä ollut.
MM-paikkasi taitaa olla aika varma vai miten itse näet tilanteesi?
- Uskon, että aika vahvoilla tosiaan ollaan. Sen verran hyvin ovat kauden kilpailut menneet, muun muassa PM-kisat Salossa. Tosin mitään ei ole vielä varmuudella luvattu. Eli kyllä minunkin on annettava näyttöjä omasta kunnostani tai ainakaan ei saa töpeksiä itseään ulos joukkueesta.
Jos kisalippu tulee niin mitkä matkat haluaisit juosta Unkarin MM-kisoissa?
- Tänä vuonna ei ole oikeastaan ollut mitään erityistä ykkösmatkaa. Minulle sopivat oikeastaan kaikki matkat tällä hetkellä. Keskimatka ja viesti kiinnostavat ehkä eniten, mutta kyllä minä mielelläni myös pitkää ja sprinttiäkin juoksen. Katsotaan vielä, miten pitkän matkan kilpailu sujuu täällä torstaina.
Harjoittelusi tähtää siis puhtaasti MM-kisoihin ja siellä menestymiseen?
- Kyllä. Määrät on nyt jo pudotettu alas ja tähän viimeiseen jaksoon tulee kaikkein kovimmat harjoitukset. Tarkoitus on nyt kaivaa kovilla vetotreeneillä huippukunto esiin MM-kisoja varten.
Entä mikä on rastiviikon ohjelmasi, aiotko juosta myös viimeisenä päivänä?
- Kyllä olisi tarkoitus juosta myös viimeinen päivä. Olettaisin, että myös muutkin tytöt aikovat tehdä samoin.
Paljon kiitoksia ja onnea loppuviikolle sekä toivottavasti myös MM-kisoihin!




