
Toinen kisapäivä kosteissa tunnelmissa
Hämeenlinna, Tiiriön ABC, 13.7. kello 18.30
MM-katsastuksia juokseville huippusuunnistajille säiden haltija oli armollinen. H/D21E sarjat lepäsivät maanantain, kun muiden sarjojen rastiviikko jatkui Kenkivuoren sateen kastelemilla rinteillä. Aamulla alkanut sade jatkui koko kisapäivän, mutta monien metsästä saapuneiden kasvoilla nähtiin silti aurinkoisia ilmeitä. Liekö ajatuksissa olleet jo illan kisatanssit?
Miesten H21A-sarjassa ainoastaan Valkeakosken Hakan Jouni Heinonen onnistui lopulta lyömään alussa kärkiajan tehneen maajoukkueen päävalmentaja Janne Salmen, tosin vain kuudella sekunnilla. Samalla Salmi siirtyi kokonaiskisassa johtoon, mutta ei muiden helpotukseksi voi keskiviikkona juosta, ainakaan ilman erikoisjärjestelyjä. D21A-sarjassa selvästi parasta vauhtia piti Helsingin Suunnistajia edustava virolainen Anu Åkerman, joka siirtyi myös yhteisajoissa kärkeen.
Ikäsarjoissa nähtiin niin ylivoimaisia suorituksia kuin tiukkaa sekuntitaisteluakin. Esimerkiksi miesten kovatasoisessa H40A-sarjassa kovaan kuntoon päässyt Tuomo Haanpää (TP) kukisti takavuosien MM-mitalistin Timo Karppisen vain viidellä sekunnilla. Sama kaksikko on kärjessä myös yhteisajoissa ennen kolmossijaa jakavia Janne Märkälää (TP) ja Marko ”Elvis” Loukkalahtea (Delta). Naisten vastaavassa sarjassa nähdään myös kovia nimiä. Parhaiten alkuviikosta on suoriutunut Kangasalan Jaana Pietilä-Annala, joka maanantaina jätti taakseen MS Parman Anniina Parosen (+0.25) ja HS:n Annamari Vierikon (+1.10). Tuttuja nimiä molemmat.
Yksi päivän tiukimmista kamppailuista nähtiin D45A-sarjassa, jossa Kalevan Rastin Tarja Silvennoinen oli vain kaksi sekuntia pietarilaista Svetlana Berezina nopeampi. Miesten H45A-sarjassa puolestaan nähtiin yksi päivän ylivoimaisimmista esityksistä, kun nykyisin Rasti88:a edustava Reijo Bister jätti seuraavia 6,2 km radalla vähintään 4.30 min. Lähelle samaa pääsi Ari Anjala (TP) H50A-sarjassa, mutta eroa seuraavaan tuli ”vain” 3.08.
Jyrki Kiviniemi, HS, H45A pohtii reitinvalintoja kosteassa metsässä. Reitinvalinnat toivat sijalle 42.
Päivän suurin sarja oli 60-vuotiaide miesten A-sarja, jossa ilmoittautuneita oli runsaasti toista sataa. Sateiseen metsään asti uskaltautui 95 urhoollista, joista nopein, HS:n Jouni Savelainen käytti 4,3 km:iin 34.41.
Nykyisen maajoukkueen päävalmentajan lisäksi Fin5:lle nähdään myös edellinen päävalmentaja Torsten Smedslund H65A-sarjassa. Sunnuntaina Totte oli melko pahasti eksyksissä, mutta paransi maanantain vesisateessa sijalle 5.
Vanhemmissa ikäsarjoissa päivän kovimpia suorituksia oli D70 sarjan Eila Pekkarisen liki kolmen minuutin voitto. Keravan Urheilijoita edustava Pekkarinen nousi samalla yhteiskisan kärkeen. Sarjassa on osallistujiakin mukavasti 26.
Kaikkiaan päivän osakilpailuun osallistui noin 2800 kilpailijaa. Lisäksi sateisesta säästä huolimatta kuntosuunnistukseen osallistui noin 330 kuntoilijaa. Järjestäjät pahoittelevat kuntosuunnistajien heikkoa palvelua tulosten osalta sunnuntaina. Kyseessä oli inhimillinen informaatiokatkos, joka maanantaille saatiin jo kuntoon.
Rastireitillä iloisia ilmeitä ja tiukkaa kamppailua
Lasten rastireittisarjoissa pistää silmään varsinkin MS Parman Essi Rantasen upeat juoksut D10RR sarjassa. Essi on voittanut molemmat päivät ja johtaa yhteisajoissa yli neljällä minuutilla SK Vuoksen Mari Ryyttyyn. H10RR sarjaa taas hallitsee Veeti Otsamo Helsingin Suunnistajista. Veeti oli ensimmäisenä päivänä niukasti toinen ja voitti tänään toisen päivän ja johtaa yhteisajoissa lähes kahdella minuutilla Samuli Natuseen. Sunnuntain "päivän kasvo" Kymin Suunnistajien Antti Pasi jatkoi myös vahvoja otteita ollen tänäänkin neljäs. Yhteisajoissa Antti nousi kolmannelle sijalle.
Nuorimmissa RR-sarjoissa on selvästi tasaisempaa. H9RR-sarjassa Deltan Juuso Viskari johtaa vain kuudella sekunnilla Rajamäen Rykmentin Ilari Haltiaan. Vastaavasti tyttöjen D9RR kulkee Siiri Saalon (Mäntsälän Urheilijat) komennuksessa ennen Kangasalan Hilda Kukonlehtoa.
Kisajärjestäjien urakka jaktkui yltyvässä sateessa kilpailijoiden suunnatessa huoltotoimiin. Edessä oli kilpailukeskuksen purku ja siirtäminen Rengon Asemiin Rehakan maastoihin, jossa rastiviikko jatkuu keskiviikkona. Tiistain välipäivänä on hyvä suunnata esimerkiksi Hämeenlinnan Linnapuistoon seuraamaan Suomen oloissa ainutlaatuista sprinttikilpailua historiallisten muurien kupeessa. MM-sprinttikatsastuksen ensimmäinen lähtö on klo 13.
Rasti-Lukon Kimmo Mieskoski sukeltaa 11:nneksi H18E-sarjan kuraiseen maaliin.




