Nuorten eliittisarjoissa märkiä unelmia menestyksestä

Hämeenlinna 13.7. kello 15.25

Nuorten E-sarjoissa oli maanantain märässä kelissäkin täysi tohina päällä. Poikien 20-vuotiaissa Vaajakosken Terän Petteri Huikko on dominoinut alkuviikkoa, kun nuorten MM-joukkue huilaa rastiviikon. Toisena päivänä Huikko joutui jo tiukemmille, kun Angelniemen Mikko Sirén pääsi 44 sekunnin päähän. Yhteisajoissa Huikolla on kahden päivän jälkeen kuitenkin jo tukeva 4.30 min johtoasema.

Vanhimpien tyttöjen sarjassa on kahtena ensimmäisenä päivänä taisteltu sekunneista. Sunnuntaina Tampereen Pyrinnön Anna-Sofia Marila kukisti Orientin Hilla Lamminpään neljällä sekunnilla, mutta joutui toisena päivänä taipumaan naapuriseura KooVeen Miia Niittyselle vaivaisella sekunnilla. Yhteisajoissa sama kolmikko on erottunut muista. Marilan ja Lamminpään ero on 2.02 min. Niittynen on jäänyt jo 4.30.

Poikien H18E-sarjassa mukana on koko valtakunnan eliitti, ainakin osan viikkoa. Sunnuntaina HS:n Einari Heinaro sai Espoon Oskari Mikkolaan ja muihin eroa liki pari minuuttia, mutta muuten kilpailu oli melko tasainen. Toisen päivän pidemmillä radoilla jyvät erottuivat akanoista. Mikkola onnistui pojista parhaiten. Victor Lövdal (Femman) jäi minuutin verran. Heinaro, Sami Hämäläinen (Parma) ja Jesse Laukkarinen (TVV) pääsivät myös alle kahden minuutin päähän mutta muihin eroa tuli minuutikaupalla.

- Suoritus oli lähes puhdas, kun maltoin aloittaa rauhassa, Mikkola kertoi. Tänään tavoitteena oli vain kaventaa eroa Heinaroon. Koko viikon voittoa kyllä tavoittelen.

Mikkola hyötyi kenties jonkin verran lähtöpaikastaan sarjan viimeisenä lähtijänä.

- Urista oli kyllä hyötyä, mutta toisaalta polut olivat kyllä sateessa mennet pehmeiksi ja raskaiksi juosta.

Ero kärkeen supistui kyllä mutta Einari Heinaro säilytti ykköspaikkansa 18 sekunnin erolla. Lövdal on kolmantena +1.34 ja Sami Hämäläinen neljäntenä +3.35 kärkeä perässä. Heinaron kohtaloksi tuli pitkän rastivälin päätteeksi radan kolmas rasti, jolla tuli parin minuutin pummi. Muuten juoksu oli hyvä. Tavoitteena on reilusti rastiviikon voitto, eivätkä tavoitteet muutenkaan ole vaatimattomia.

- Rastiviikon voiton jälkeen tavoittelemme Nuorten Jukolan voittoa. Ja syksyllä jos voittaisi kaikki SM-kisat, nuorimies heittää haastattelussa.

Einari Heinaro, HS

Einari Heinaro, HS, H18E-sarjan kärki kahden osakilpailun jälkeen.

18-vuotiaiden tyttöjen sarjassa Kortesjärven Järvi-Veikkojen Eeva-Liisa Hakala on aloittanut rastiviikon vakuuttavasti kahdella voitolla. Maanantaina kukistui kolmella minuutilla myös sarjaa alkukesästä hallinnut ja MM-kisoissakin juossut Ulvilan Mira Kaskinen, joka sijoittui kolmanneksi. Päivän toiseksi nopein oli Deltan Sonja Liukkonen (+2.01), joka on myös yhteiskisassa toisena 4.42 Hakalan jälkeen.

Nuorimpien tyttöjen eliittisarjaa hallitsee Pihkaniskojen Johanna Hulkkonen, joka on voittanut molemmat päivät. Alkuviikosta Johannan tiukimpia haastaja ovat olleet HS:n Essi Hietaoja (+2.38) ja Lapin Veikkojen Meri Maijala (+3.05).

Nuorimpien poikien H16E-sarjassa alkuviikko on ollut tasaisempi. Loukkalahden suunnistusklaanin vesa eli Otto (Delta) johtaa Fin5-viikkoa kahden päivän jälkeen, mutta Kuopion Aleksi Tuovinen hönkii vain 11 sekunnin päässä eikä SK Vuoksen Lauri Nenosen erokaan ole kuin 33 sekuntia. Nenosen seurakaveri Lauri Kotro ja Jyväskylän Tuukka Jurvakainen ovat myös hyökkäysasemissa alle kaksi minuuttia Loukkalahdesta.

Otto Loukkalahti, Delta

Deltan Otto Loukkalahti leimaa maalissa H16E-sarjan voittajana.

Rastiviikon kolmas osakilpailu juostaan välipäivän jälkeen Rehakan maastossa Rengon Asemin kylän läheisyydessä pitkillä matkoilla.

Tulokset, väliajat ja reittihärveli.

Tuulonen  Hämeenlinna  Kultakeskus Pohjola Veikkaus