Kenkivuoren rinteet odottavat suunnistajia

(Hämeenlinna 12.7. kello 23.30)

Tänään maanantaina, rastiviikon toisena päivänä suunnistetaan lyhennetyillä pitkillä matkoilla Kenkivuoren rinteillä Hauhon kilpailukeskuksen pohjoispuolella. Maasto on siis sama, jossa katsastussarjat H21E ja D21E aloittivat oman viikkonsa sunnuntaina. Kenkivuoren päällystä kohoaa 163 metriä merenpinnan yläpuolelle. Rinteiden korkeuserot ja paikoitellen pienipiirteinen avokalliomaasto mahdollistavat vaativimmille radoille tarkkoja suunnistustehtäviä.

H/D21E sarjoissa toinen päivä on lepopäivä. Näiden sarjojen viikko jatkuu tiistaina sprinttikatsastuksilla aivan Hämeenlinnan keskustan ja linnan lähiympäristössä.

Päivän ensimmäiset lähdöt ovat klo 10.00 ja lähtijöitä riittää yli kolme tuntia. Viimeisenä liikkeelle pääsee Rasti-Kettujen Ari-Matti Leinonen H45B-sarjassa kello 13.23. Kun katsastussarjat ovat poissa, niin maanantaina kilpailusarjoissa starttaavien määrä on 2806. Lisäksi kuntosuunnistuksessa on toki tarjolla ratoja rastireitiltä yli 7 km vaativaan rataan.

Kilpailijoille vielä tiedoksi, että kahden ensimmäisen päivän palkintojenjako on klo 19 Kauppakeskus Tuulosessa ja kisatanssit viereisellä Kapakanmäen tanssilavalla klo 19-01.

Onnea kaikille suunnistajille Kenkivuoren valloitukseen!
Tuulonen  Hämeenlinna  Kultakeskus Pohjola Veikkaus