Sadepäivänä kauppa käy vain Karkkipisteellä

(Hämeenlinna 13.7. kello 12.49)

Päivän edetessä sade vain yltyy. Seuratelttojen lisäksi sadesuojaa tarjoaisivat urheiluvarustekauppojen teltat. Piipahdus sisään osoittaa kuitenkin, että sadepäivänä kauppa ei käy. Vaikka suunnistuskengistä ja lenkkareista on hyviä tarjouksia, niin sisällä on hiljaista.

- Suunnistajat tulevat viime tingassa ja lähtevät heti juoksun jälkeen menemään. Saappaita ja sadelippoja menee, kertovat suunnistajan kaupan Olli ja Jari.

Suunnistajan kaupalle Jukola on kesän ykköstapahtuma. Rastiviikoillakin myydään paljon suunnistustavaraa, mutta yhden Jukolan myynti vastaa kyllä useamman kesän rastiviikkoja.

Suunnistajan Kauppa

Olli Koski myy suunnistuskenkiin pohjallisia. Vanhat menivät sadekelissä aivan ruttuun.

Kilpailevassa teltassa on tunnelma samankaltainen.

- Aika hiljaista on tänään ollut, kertoo myyjä Tiina Tmi Keltamäen värikkäässä teltassa.

Ostoksille poikkeaa sateen kastelema suunnistajarouva etsimään alushousuja.

- Vaihtohousut jäivät mökille.

Tmi Keltamäki

Mia Perälän matkaan lähtee tarjouskorista miesten housut kokoa S.

Suunnistus- ja urheilutarvikkeita myyvät kilpailukeskuksessa myös Intersport ja Tmi Pankasport. Kauppiaat toivovat myynnin paranevan, mikäli sää viikon edetessä ennustusten mukaisesti paranee.

Ainoa paikka, jossa myynti näyttää käyvän hyvin sateisena maanantaipäivänä, on kaikkien lasten ja makean ystävien suosikki, Karkkipiste!

Karkkipiste

Tuulonen  Hämeenlinna  Kultakeskus Pohjola Veikkaus