
Maanantai 13.7. Hauho (2. osakilpailu)
Palkintojenjako ja kisatanssit
(Hämeenlinna 13.7. kello 23.00)Suunnistusviikon kahden ensimmäisen kilpailupäivän parhaat palkittiin maanantai-iltana kauppakeskus Tuulosessa. Ilta jatkui rattoisasti kisatanssien merkeissä Tuulosen naapurissa Kapakanmäellä.
Toinen kisapäivä kosteissa tunnelmissa
(Hämeenlinna, Tiiriön ABC, 13.7. kello 18.30)
MM-katsastuksia juokseville huippusuunnistajille säiden haltija oli armollinen. H/D21E sarjat lepäsivät maanantain, kun muiden sarjojen rastiviikko jatkui Kenkivuoren sateen kastelemilla rinteillä. Aamulla alkanut sade jatkui koko kisapäivän, mutta monien metsästä saapuneiden kasvoilla nähtiin silti aurinkoisia ilmeitä. Liekö ajatuksissa olleet jo illan kisatanssit?
Nuorten eliittisarjat pääosassa toisena päivänä
(Hämeenlinna 13.7. kello 15.40)
Nuorten
E-sarjoissa
oli maanantain märässä kelissäkin täysi tohina päällä. Poikien
H18E-sarjassa mukana on koko valtakunnan eliitti. Toisen päivän
pidemmillä radoilla jyvät erottuivat jo akanoista. Espoon Oskari
Mikkola onnistui pojista parhaiten, mutta HS:n Einari Heinaro pitää
yhteiskisassa vielä kärkipaikkaa. Molemmat kertovat tavoittelevansa
rastiviikon voittoa.
Päivän kasvo Jani Riissanen Espoon Akilles H35A
(Hämeenlinna 13.7. kello 14.20)
Päivän kasvoksi valitsimme toisena päivänä Espoon Akilleksen Jani Riissasen, joka oli hörppimässä vettä vesipisteellä juuri maaliintulonsa jälkeen.Sadepäivänä kauppa käy vain Karkkipisteellä
(Hämeenlinna 13.7. kello 12.49)
Päivän
edetessä sade vain yltyy. Seuratelttojen lisäksi sadesuojaa
tarjoaisivat urheiluvarustekauppojen teltat. Piipahdus sisään osoittaa
kuitenkin, että sadepäivänä kauppa ei käy. Vaikka suunnistuskengistä ja
lenkkareista on hyviä tarjouksia, niin sisällä on hiljaista.
Muksulassa riittää säpinää
(Hämeenlinna 13.7. kello 13.00)
Sateinen sää ei ole haitannut myöskään muksulan tunnelmaa, vaan teltoissa on iloinen ja reipas vilske päällä. Muksula on annettu Hämeenlinnan Tarmon vastuulle ja yhteensä muksulassa on 20 aikuista ja muutama nuori lapsia vahtimassa ja viihdyttämässä. Haastattelimme muksulan vastuuhenkilöä Tuija Erämajaa.Lue lisää>>'
Rastiketut viihtyvät rastiviikolla
(Hämeenlinna 13.7. kello 12.00)
Pastiviikon nettitoimitus kävi tutustumassa seurateltta-alueen sateiseen toisen kisapäivän tunnelmiin. Pistäydyimme alavutelaisen rastikettujen seurateltalla, jossa oli sateesta huolimatta varsin hyvä tunnelma. Rastikettuja on rastiviikolla yhteensä noin 35 henkilöä, joista seurateltan tiiviistä tunnelmasta olivat paikalla nauttimassa noin parikymmentä henkilöä. Teltasta löytyi muun muassa Kaitolan perhe, Harri, Iiro ja Lauri Kaitola, sekä seuran junioreista Elli Ahola, Olli Haapalainen, Tiina Mäntylä ja Elias Nurmi.
Päävalmentaja Janne Salmi avasi H21A sarjan
(Hämeenlinna 13.7. kello 11.25)
Katsastussarjat huilaavat toisen kilpailupäivän, mutta päävalmentaja Janne Salmi oli silti tositoimissa. Alkupään lähtijänä edelleen kovaa liikkuva Salmi teki kovan ajan H21A sarjaan, vaikka mahtuisi jo 40-vuotiaisiin. Kisakuulutuksen haastattelussa Salmi kommentoi myös ensimmäisen katsastuspäivän tuloksia.
Lue lisää>>Harmaa ja sateinen aamu tervehtii suunnistajia
(Hämeenlinna 13.7. kello 10.08)
Rastiviikon toinen päivän sää ei valitettavasti helli suunnistajia yhtä
anteliaasti kuin eilen, mutta onneksi suunnistajat eivät ole tunnetusti
pikku sateesta moksiskaan ja kesäinen sade vai virkistää sopivasti.
Kenkivuoren rinteet ovat kuitenkin paikoin varsin kivikkoiset eli
sateen johdosta on syytä edetä hiukan varovaisemmin kivikkoisimmissa
paikoissa.
Katso Hämeenlinnan paikallissää.
Kenkivuoren rinteet odottavat suunnistajia
(Hämeenlinna 12.7. kello 23.30)Tänään maanantaina, rastiviikon toisena päivänä suunnistetaan lyhennetyillä pitkillä matkoilla Kenkivuoren rinteillä Hauhon kilpailukeskuksen pohjoispuolella. Maasto on siis sama, jossa katsastussarjat H21E ja D21E aloittivat oman viikkonsa sunnuntaina. Kenkivuoren päällystä kohoaa 163 metriä merenpinnan yläpuolelle. Rinteiden korkeuserot ja paikoitellen pienipiirteinen avokalliomaasto mahdollistavat vaativimmille radoille tarkkoja suunnistustehtäviä.
Lue lisää>>




