
Kaikki valmiina FIN5-kisaviikkoa varten
Hämeenlinna 10.7.2009 kello 11.30Perjantai-iltana testattiin kisakoneistoa Hauhon kilpailukeskuksessa järjestäjien kenraaliharjoituksessa. Aurinkokin helli runsasta osallistujajoukkoa hämäläisessä maalaismaisemassa ja koneisto tuntui toimivan pientä viilausta vaille moitteettomasti. Esimerkiksi kisayleisöä palvelevan kuulutuksen äänentoiston kapasiteettia päätettiin hieman vielä lisätä. Kilpailukeskus olisi ollut jo perjantaina valmis ottamaan vastaan kilpailijajoukon ja sunnuntaina kaikki on varmasti valmista.
Rastiviikolle on ilmoittautunut kaikkiaan 3234 suunnistajaa 21 eri maata edustavasta seurasta. Ulkomaisista vieraista suurin ryhmä tulee itänaapurista Venäjältä. Kaukaisimmat vieraat saapuvat Japanista, Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Kotimaan seuroista suurin ryhmä suunnistajia on Helsingin Suunnistajilla, peräti 113 ilmoittautunutta. Seurahenkeä yli 50 verran on myös Tampereen Pyrinnöllä, Rajamäen Rykmentillä, Espoon Suunnalla, MS Parmalla, Kangasala SK:lla, Deltalla ja tamperelaisella KooVeellä.
Jos rastiviikolle tekee mieli, mutta ajoissa ilmoittautuminen on jäänyt tekemättä, ei hätää! Kuntosuunnistajille on päivittäin tarjolla viisi eri ratavaihtoehtoa. Aloittelijoille tarkoitettu helppo C, vähän kokeneimmille tarkoitettu helpohko B sekä konkareille vaativat A3, A5 ja A7. Tarkemmat tiedot kisaohjeista. Lisäksi tiettyihin kilpailusarjoihin on arvottu joitakin ns. Vacant-paikkoja, joita voi tiedustella kisainfosta.
Kisaviikon
ajan kilpailijoita, kisaturisteja ja mökillä mokkulan kanssa
retkottavia penkkiurheilijoita palvelee FIN5-nettitoimitus. Näppiksen
takana istuvat HlS:n Terot (Mamia ja Viljanen) ja kuvia räpsivät Olli
Ranta, Terhi Sillanpää-Reitti ja Outi Örn. Pyrimme tarjoilemaan
ajantasaisia juttuja niin huippusuunnistuksesta kuin
lomatunnelmistakin. Juttuvinkkejä ja tiedotusasioita voi toimittaa
sähköpostitse osoitteella tero.mamia(at)uta.fi.
Tervetuloa FIN5-suunnistusviikolle Hämeen sydämeen!
Perjantain koejuoksussa mukana oli myös kilpailujen valvoja (TA) Unto Kanerva.




